Kun ihminen ikääntyy, hänelle on matkan varrella kertynyt yleensä valtavasti tietoa, taitoa ja elämänkokemusta. Erilaiset vastoinkäymiset ovat opettaneet, että monenlaisista tilanteista voidaan selvitä. Kuitenkin tässä elämänvaiheessa kohdataan usein sellaisia menetyksiä, luopumista ja sairauksia, jotka vaikuttavat elämänlaatuun. Jaksaminen ja mieliala voivat olla koetuksella esimerkiksi oman tai puolison vakavan sairastumisen myötä.
Mielen hyvinvointi ei tarkoita sitä, että aina täytyisi olla iloinen tai hyvillä mielin. Mielen hyvinvointi tarkoittaa eräänlaista mielen joustavuutta, jonka avulla selviämme eteen tulevista vaikeuksista helpommin. Yksin ei ole tarkoitus selvitä, vaan on tärkeä taito osata pyytää ja ottaa vastaan apua. Kaikki tunteet ovat luonnollisesti sallittuja, mutta joskus saattaa tuntua, että voimakkaat tunteet vievät mennessään. Vaikka ilo, onnellisuus ja ylpeys ovat miellyttäviä tunteita, on häpeällä, surulla, vihalla, pettymyksellä, huolella ja pelolla niilläkin meille omat merkityksensä. Tunteista, niiden syistä ja seurauksista kannattaa puhua silloin, jos niiden kanssa on hankala elää. Omien tunteiden ymmärtäminen lisää arjen voimavaroja.
Mielen hyvinvoinnin tapaamisissa keskitytään muun muassa arjen merkityksellisyyden ja hyvien asioiden huomaamiseen, omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamiseen sekä toivon vahvistumiseen. Myös surun kohtaaminen on tärkeää. Tapaamisia voi olla tarpeen mukaan yhdestä useampaan. Keskustelun lisäksi voidaan käyttää erilaisia toiminnallisia menetelmiä.
Myös erilaiset aiheeseen liittyvät muutaman osallistujan työpajat tai useamman kerran ryhmäkokoontumiset ovat mahdollisia.
Mielen hyvinvoinnin yksilötapaamisten hinta 50€/tunti.
Työpajojen ja ryhmien hinnat sovitaan erikseen.
Tällä hetkellä tarjoan maksuttomia mielen hyvinvoinnin tapaamisia muistisairastuneille ja läheisille Oulun Seudun Muistiyhdistyksen kautta (Toivo ja muisti -hanke 2023-2025)